"Joka puolella näet vääryyttä, väärikäytöksiä, moraalittomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, oikeusmurhia, välinpitämättömyyttä, mielettömyyttä, lahjontaa, tuhoamista, lyhytnäköisyyttä, itsekkyyttä, rikollisuutta. Jos puutut saat syytteet, potkut, uhkauksia, joudut kärsimään.
Jos et puutu, syytät itseäsi ja joudut kärsimään.
Mitkä ovat keinot:
1. Teet asian julkiseksi, ollen itse piilossa. Kulman takaa nimimerkillä.
2. Kirjoitat tai kirjoitutat aiheesta romaanin
3. Teet valituksen oikeusasiamiehelle, EU-tuomioistuimeen.
4. Levität tietoa tutuillesi. Kaikki ovat kuuden kättelyn päässä toisistaan ja tieto leviää.
5. ?
Ne, jotka ovat tehneet väärin tulevat alitajuisesti syyttämään itseään ja siten toimimaan, että joutuvat karman lain mukaan vääryytensä seuraukset katkerasti kärsimään."
Kari Pääskynen ihmettelee sitä, millaisiin kärsimyksiin ollaan valmiita. Karkea kysymys kuuluu: minkä hinnan olet valmis maksamaan siitä, että haluat muuttaa maailmaa?
"Luulen, että tasapainoa kärsimyksen ja maailman muuttamisen välillä voidaan pohtia laskelmoiden seuraavaan tapaan: Jos saavutettava hyöty, merkitys, vaikutus on selvästi kustannuksia (kärsimyksen määrää, rahallisia ja ajallisia jne uhrauksia) suurempi ja jos riskit epäonnistua ovat hallittavissa, houkutus muuttaa maailmaa kasvaa. Laskelman kriittinen kohta on kysymys siitä, miten itse kukin noteeraa hyödyt, merkitykset ja vaikutukset. Yhdelle lyhyen aikavälin hyöty on tärkeämpi kuin pitkän aikavälin vaikutus, toista innoittaa vahva tunnetason merkitys. Esimerkkinä olkoon yritys saada Karjala takaisin. Väittelyä hankkeen fiksuudesta tai viisaudesta käydään vielä joitakin vuosia, sitten ohentuvat sukupolvet, joille Karjalan tunnetason merkitys on suuri.
Ajattelen yhteiskuntaa eliittiteorian näkökulmasta: pieni poliittinen, taloudellinen ja hallinnollinen eliitti tekee ne muutokset, joihin suuri enemmistö sitoutetaan, altistetaan tai alistetaan. Suurta enemmistöä voidaan hyvin perustein kutsua kansalaisyhteiskunnaksi, kun mietitään kärsimyksen ja maailman muuttamisen tasapainoa: kansalaiset, juuri he ovat ihmisiä, joita olojen muuttaminen paremmiksi kiinnostaa ja huoli toisista ja yhteisöstä innoittaa. Asetutaan eliitin rooliin. Millainen on se "kansa", tarkemmin kansalaisyhteiskunta, joka eliitille kelpaa? Vaihtoehtoja on:
A. kansalaiset takertuvat hetken iloihin, leipä ja sirkushuvit ovat lähimpänä; poliitikot kiinnostavat henkilöinä, jotka kohoavat sankaruuteen, vaipuvat alas, toilailevat ja herättävät lööppejä; talous on vaikutuspiirin ulkopuolella, sillä kaikki on kiinni "markkinataloudesta", "hallinto" on jotakin ihmisille vastenmielistä ja käsittämätöntä asioiden junailua
B. kansalaiset luottavat siihen, että heidän ideansa otetaan huomioon ja ne vaikuttavat erilaisilla osallistumisen areenoilla, valveutunut, huolta huomisesta kantava kansalainen kohtaa vastuullisesti toiset ihmiset
C. ei ole olemassa mitään yhtenäistä kansalaisyhteiskuntaa; itse kukin haalii itselleen sen mitä voi, raivaa oman paikkansa vaikka toisten kustannuksella; kyky pärjätä kilpailuyhteiskunnassa on ns. parempiosaisten ihanne; ne, joilla menee heikommin, saavat hyvinvointiyhteiskunnalta murusia lähinnä siksi, että antaisi huonon kuvan maasta, jos huonosaattoiset hylättäisiin kokonaan.
Päädyn siihen, että tasapaino kärsimyksen ja maailman muuttamisen suhteen on riippuvainen kansalaisyhteiskunnan luonteesta ja tavasta, jolla valtaeliitti koettaa kansalaisyhteiskuntaan vaikuttaa.
Kuulen taustalta jonkun esittävän vastaväitteen: 'kyllähän kansalaiset vaaleissa ratkaisevat, millaista yhteiskunnallista ajattelua ja kansalaisyhteiskuntaa edistetään. Ei siinä joku hämärä eliitti määrää!'
Väitteen esittäjä uskoo, että edustuksellinen vaikuttaminen tuottaisi kansalaisten haluamia valtaeliittejä. Tulkinta ei kestä. Valtaeliitti sallii suopeasti vaalit, sillä se tietää ettei yhteiskunnallisia rakenteita luoda valtuustoissa eikä eduskunnassa.
Alistunko siihen, etten kansalaisena ainakaan yksin mitään voi, vaan kaikki riippuu valtaeliitin ajattelusta ja linjauksista?
En, sillä eliittiteorian heikkous on ilmeinen: ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, homogeenista valtaeliittiä vaan on voimakenttä, jolla liikkuu useita vahvoja toimijoita omine intresseineen.
Kärsimys ja maailman muuttaminen asettuvat siihen kuvaan, jossa mietin osallistumistani voimakenttään. Verkostoissa ratkeaa, riittääkö linkkiytymiseni toisiin solmuihin, kelpaanko osapuoleksi toisten mielestä ja osaanko vakuuttaa toiset käsitysteni pätevyydestä.
Oletko valmis kärsimään siitä, että omien ajatustesi ja tavoitteittesi lisäksi myös toisilla on omia käsityksiään ja intressejään ja että joudumme hakemaan ratkaisua voimakentässä ja että altistumme jatkuvasti hedelmättömiin kompromisseihin kun emme jaksa odottaa luovia, kolmannen tason ja tien ratkaisuja?"
Ilkka Härkönen & Kari Pääskynen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti